Harva tällä planeetalla elänyt ihminen on yhtä tunnistettava kuin Marilyn Monroe. Hän kuuluu niihin, joiden kasvonpiirteistä on tullut ikoni, joka tunnistetaan jo pelkän siluetin tai karikatyyrimäisen piirroksen perusteella. Tähän samaan ryhmään kuuluvat mm. vaikkapa Che Guevara, John Lennon, Hitler, Bob Marley tai Jack Nicholson. Kun Andy Warhol painoi Marilynin kasvot teokseensa hän popularisoi hänen piirteensä lopullisesti.

Vaikka ei osaisikaan nimetä yhtään Marilyn Monroen elokuvaa (tai välttämättä edes tietäisi Marilyn olevan näyttelijä), tuskin voisi olla yhdistämättä nimeä ja kasvoja. Omana aikanaan lähes samaan ylsivät sellaiset näyttelijättäret kuten Greta Garbo ja Ingrid Bergman, nykyisin häntä voisi verrata kenties Madonnaan tai Angelina Jolieen, mutta kukaan ei ole vielä noussut Marilynin ohi. Hänen on varmasti Mona Lisan jälkeen historian tunnetuin naiskasvo.
Hän oli se alkuperäinen kohublondi, josta kaikki myöhemmin tulleet salarakkaat ovat vain halpoja kopioita. Marilynillä oli suhteita useiden tunnettujen miesten kanssa, mukaanlukien presidentti Kennedyn.
Huolimatta bimbon blondin imagostaan (Marilyn muuten oli sitäpäitsi alunperin brunette) oli Marilyn oikeasti älykäs nainen ja loistava näyttelijä. Tämä imago kuitenkin nosti hänet suosioon ja tavallaan Marilyn loikin koko stereotyypin. Hänessä yhdistyvät toisaalta seksikkyys, toisaalta viattomuus ja kiltteys. Amerikkalaisten naisihanteen sanotaan olevan “naapurin tyttö” ja Marilyn sopii tähän muottiin. Oikeastaan Marilyn ei ole lumoavan superkaunis tai kohtalokas viettelijätär, vaan melko “tavis”, Norma Jeane Baker köyhästä kalifornialaisesta perheestä.
Kyseisen naisihanteen lipunkantajana on pidetty Playboy-lehteä (olen kyllä henkilökohtaisesti eri mieltä, ellei sitten kaikilla amerikan naapurintytöillä ole silikonirintoja). Marilyn olikin vuonna 1953 ilmestyneen lehden ensimmäinen keskiaukeamatyttö. Kuvat tosin oli alunperin julkaistu jo 1949.
Myytin täydentää Marilynin mystinen kuolema. Villeimmmät salaliittoteoreetikot ovat epäilleet Kennedyn murhauttaneen hänet, toiset ajattelevat hänen tehneen itsemurhan. Jokatapauksessa, Marilyn kuoli uransa huipulla ja edelleen nuorena ja kauniina. Hän on ikuisesti nuori, koska emme ole nähneet häntä vanhana.






Huh 15th by Elina
Lue lisää