Mar 26th by Max Urban
Lue lisää
Hajime Sorayama on monella tapaa aikaisemmin esitellyn Audrey Kawasakin vastakohta. Molemmat ovat taustaltaan japanilaisia, tosin Audrey on asunut koko elämänsä Los Angelesissa, Yhdysvalloissa. Tunnetuksi Hajime on tullut Pin-up -kuvista ja kuvista, joissa esiintyy naisvartaloisia robotteja, eli “gynoideja”. Hän aloitti kuvittamalla mainoksia mm. Levikselle. Julkisuuteen hän nousi, kun miestenlehti Penthouse alkoi julkaista hänen piirroksiaan.
Hajimen kuvien naiset eivät ole viattoman tyttömäisiä, vaan uhkeita naisia, eikä heidän seksuaalisuutensa ole vihjailevaa vaan avoimen rohkeaa, lähes pornahtavaa. Itseäni ihmetyttää, miksi Hajimen naishahmot ovat kaikki kasvoiltaan ja vartaloltaan eurooppalaisperäisiä (so. “kaukaasialaisia”) eivätkä japanilaisia tai aasialaisia ylipäätään. Ainakin minusta olisi outoa, jos joku eurooppalainen piirtäjä piirtäisi yksinomaan aasialaisia naisia. Tällä on kenties jotain tekemistä genren kanssa: pin-up -tytöt ovat yleensä amerikkalaisia.
Hajimen piirroksiin on jotenkin vaikea suhtautua. Toki ne ovat taidokkaita ja hyvin eroottisia, mutta toisaalta robottifantasiat ovat jotenkin aika lapsellisia. Pitää olla ainakin vähän scifisti fanittaakseen Hajimea kunnolla.
Audrey Kawasaki on eräs suosikkitaitelijoistani tällä hetkellä. Syy ei ole sen korkealentoisempi kuin että hänen työnsä ovat yksinertaisesti niin kauniita.
Työt ovat suurimmaksi osaksi öljymaalauksia nuorista kauniista naisista puulevylle. Maalausten tytöt ovat toisaalta viattoman sieviä, toisaalta häiritsevänkin eroottisia. Jotkut tytöt näyttävät melkoisen nuorilta, mutta toisaalta, ne nyt kuitenkin ovat maalauksia.
Audrey Kawasakin töissä yhdistyy japanilainen mangaperinne ja artnoveaun estetiikka. Kawasakin maalauksista tuleekin mieleen usein Alfons Mucha: jotain samaa onkin millintarkassa ornamentiikassa, maalausten tietyssä kaksiulotteisuudessa ja ainakin tyttöjen hiuksissa, jotka valtaavat puolet teoksen pinta-alasta.
Harva tällä planeetalla elänyt ihminen on yhtä tunnistettava kuin Marilyn Monroe. Hän kuuluu niihin, joiden kasvonpiirteistä on tullut ikoni, joka tunnistetaan jo pelkän siluetin tai karikatyyrimäisen piirroksen perusteella. Tähän samaan ryhmään kuuluvat mm. vaikkapa Che Guevara, John Lennon, Hitler, Bob Marley tai Jack Nicholson. Kun Andy Warhol painoi Marilynin kasvot teokseensa hän popularisoi hänen piirteensä lopullisesti.
Vaikka ei osaisikaan nimetä yhtään Marilyn Monroen elokuvaa (tai välttämättä edes tietäisi Marilyn olevan näyttelijä), tuskin voisi olla yhdistämättä nimeä ja kasvoja. Omana aikanaan lähes samaan ylsivät sellaiset näyttelijättäret kuten Greta Garbo ja Ingrid Bergman, nykyisin häntä voisi verrata kenties Madonnaan tai Angelina Jolieen, mutta kukaan ei ole vielä noussut Marilynin ohi. Hänen on varmasti Mona Lisan jälkeen historian tunnetuin naiskasvo.
Hän oli se alkuperäinen kohublondi, josta kaikki myöhemmin tulleet salarakkaat ovat vain halpoja kopioita. Marilynillä oli suhteita useiden tunnettujen miesten kanssa, mukaanlukien presidentti Kennedyn.
Huolimatta bimbon blondin imagostaan (Marilyn muuten oli sitäpäitsi alunperin brunette) oli Marilyn oikeasti älykäs nainen ja loistava näyttelijä. Tämä imago kuitenkin nosti hänet suosioon ja tavallaan Marilyn loikin koko stereotyypin. Hänessä yhdistyvät toisaalta seksikkyys, toisaalta viattomuus ja kiltteys. Amerikkalaisten naisihanteen sanotaan olevan “naapurin tyttö” ja Marilyn sopii tähän muottiin. Oikeastaan Marilyn ei ole lumoavan superkaunis tai kohtalokas viettelijätär, vaan melko “tavis”, Norma Jeane Baker köyhästä kalifornialaisesta perheestä.
Kyseisen naisihanteen lipunkantajana on pidetty Playboy-lehteä (olen kyllä henkilökohtaisesti eri mieltä, ellei sitten kaikilla amerikan naapurintytöillä ole silikonirintoja). Marilyn olikin vuonna 1953 ilmestyneen lehden ensimmäinen keskiaukeamatyttö. Kuvat tosin oli alunperin julkaistu jo 1949.
Myytin täydentää Marilynin mystinen kuolema. Villeimmmät salaliittoteoreetikot ovat epäilleet Kennedyn murhauttaneen hänet, toiset ajattelevat hänen tehneen itsemurhan. Jokatapauksessa, Marilyn kuoli uransa huipulla ja edelleen nuorena ja kauniina. Hän on ikuisesti nuori, koska emme ole nähneet häntä vanhana.
Missisuosikki Essi Pöystiä ei ole tunnistaa kahden vuoden takaisista valokuvista. Valokuvaaja tunnustaa: “joo, enhän mä mitään valokuvia osannut silloin ottaa”. Noilta ajoilta otetut kuvat saavat valokuvaaja nauramaan: “aika raakile mä silloin pari vuotta sitten olin”. Valaistus on tietenkin aivan pielessä. Varjot tulevat kasvojen alapuolelle, mikä saa mallin näyttämään 15-vuotta vanhemmalta. Kasvojen yläpuoli taas on palanut puhki ja missin kauniita kutreja ei kuvassa näy käytännössä ollenkaan.
“Sit mä yritin korjata sitä Photarilla”, tunnustaa kuvaaja. “Eli kontrasti-nuppi kaakkoon vaan”. Tällä ihon epätasaisuudet saatiin mukavasti esiin. Vielä punasävyjä korostamalla vaikutelma korostuu. “Ei arvaisi, että tuo ei ole oikeasti selluliittiä, vai mitä?”, osoittaa kuvaaja missifinalistin vasenta reittä.
Kuvaajan töissä on tapahtunut muutoksia. Tulokset ovat kuvaajan mukaan syntyneet tapoja muuttamalla. “Joo, enää mä en työnnä niitä spottilamppuja mallin naamaan kiinni”. Valoa tulee nyt muualtakin kuin yläviistosta. Myös Photoshopin klooni-työkalu on löytynyt, ja sillä on poistettu ihon epätasaisuudet ja valkaistu hampaat. Kuvat on myös rajattu oikein, eikä käsivarsia katkota.
Aikaisemmin meikkimainosten “ennen”-kuvien ottajana mainetta saanut kuvaaja on myös ennakkosuosikki seuraavaksi mieheksi Essin pöksyihin.
“Lyödäänks vetoa?” hän ehdottaa.
Hel 17th by Max Urban Lue lisää